Ensisilmäys Progresosta

Täällä nyt ollaan. Progresossa, pienessä kylässä Bahía Draken laitamilla, Corcovadon kansallispuiston reunalla. Yritän kasata muutamia mietteitä kasaan ennen kuin lähden tutustumaan tuleviin työtehtäviini.

Lähdin Granadillasta lauantaiaamuna klo 5.30 ehtäkseni San Josesta aamulla lähtevään bussiin. Bussilla suuntaisin Palmar Norteen, josta ottaisin taksin Sierpeen ja josta suuntaisin lopulta veneellä määränpäähän. Bussimatka sujui kaikkien matkatavaroiden kanssa yllättävän mutkattomasti. Olin ostanut lipun etukäteen, bussiasemalta sai kahvia ja aamupalaa, lopulta seuraani liittyi vielä turismia opiskeleva costaricalainen, joka neuvoi mihin bussiin tulisi mennä ja minne matkatavarat laitetaan. Reilun viiden tunnin päästä lähdöstä bussi saapui Palmar Norteen. Olin odottanut Palmar Norteen saapumista hieman kauhulla, sillä sieltä olisi löydettävä vielä tiensä Sierpeen ja etsiydyttävä oikean paatin luo. Huoleni osoittautui turhaksi, sillä heti bussin saavuttua pysäkille taksikuskit suorastaan taistelivat matkustajien kuljettamisesta satamaan. Ennen kuin olin ehtinyt edes laskeutua bussista kokonaan alas, taksikuski kiikutti matkatavaroitani ja reppujani jo autoa kohti.

Sierpessä oikea paattikuski osui saman tien taksini luokse, joten oikean veneenkin löytäminen oli yllättävän helppoa. Paattikuski katseli matkalaukkuani melko pitkään, tuhahti itsekseen "las chicas..." ja lähti raahaamaan reppujani ja laukkua venettä kohti. Vastoin ennakko-odotuksia asiat siis luonnistuivat melko mutkattomasti. Sierpestä venematka Bahia Drakeen kesti reilun tunnin ajan. Tänä aikana ehdin nähdä lukemattoman määrän jokeen sukeltavia krokotiileja, ilmaan lehahtavia pikkulintuja ja miettiä, miten korkealle paatti voi lentää jättikokoisten aaltojen paiskoessa venettä edes takaisin. Aika korkealle.

En tiedä, mitä odotin, mutta Bahía Drakessa ei vastassa ollut laituria, tietä tai muutakaan luksuriteettia. Hyppäsin tavaroideni kanssa suoraan paatista rantaveteen ja reppana-tico kantoi matkalaukkuni päänsä päällä kauemmas rantahiekalle. Koska päivän aikana oli satanut paljon, rannalla ei ollutkaan vastassa henkilöä, jonka olisi pitänyt opastaa minut tulevaan majapaikkaan, sillä tiet muualle lähiympäristöön olivat poikki. Progresoon pääsemiseksi tulee ylittää kaksi jokea, joiden yli ei ole rakennettu siltoja tai muutakaan turhaa, joten auto ei yksinkertaisesti pääsyt Progresosta Bahía Drakeen asti. Myöskään puhelinyhteydet eivät sateen vuoksi toimineet, joten lopputuloksena nökötin yksinäni rannalla, täysin neuvottomana, ilman tarkempaa tietoa yhteyshenkilöistä tai majapaikasta. Pian kävi onneksi selväksi, että paikalliset ovat varsin avuliasta ja huolehtivaista porukkaa. Useampi tico tuli tarjoamaan apuaan, soitteli puolestani mahdollisesti hyödyllisille ihmisille, saivat lopulta oikean henkilön kiinni ja pitivät vielä seuraa samalla, kun odotin Ediniä paikalle. Kommunikoin haparoivasti espanjaksi Lonely Planetin Latin American Spanish Phrasebookin avulla, mutta jotenkin onnistuin hankkimaan jo useamman paikallisen puhelinnumerot sekä sopimaan retkestä vesiputouksille ja apinametsään. Muutamaa tuntia myöhemmin Edin lopulta pääsi paikalle ja pääsimme siirtymään Bahía Drakesta eteenpäin Progreson kylään.

Progreso on pikkuruinen kylä, jossa luonto on lähellä. Täällä on kuitenkin muutama pikkiriikkinen kioski, josta saa perustarvikkeita, paikallisten ylläpitämä baari, sekä kilpikonnien suojeluprojektia ylläpitävän järjestön toimisto, jossa toimii internetyhteys. Asuinolosuhteet ovat varsin toisenlaiset kuin San Josessa. Asun tällä hetkellä parakissa varsinaisen talon ulkopuolella, noin neljänkymmenen kanan ja banaaniviljelmän keskellä. Parakissa asiat ovat suorastaan loistavasti, sillä asun tilassa toistaiseksi yksin. Isäntäperheeni asunto on pikkuruinen, jossa huoneet (myös kylpyhuone ja vessa) on erotettu talon muista tiloista ainoastaan ohuilla, hieman roikkuvilla verhoilla. Huoneet eivät varsinaisesti ole erillisiä huoneita vaan verhoilla rajattuja nurkkauksia. Siirryn ensi viikolla asumaan taloon sisälle, siihen asti yritän nauttia parakin tuomasta yksityisyydestä. Uskon, että asiat alkavat rullaamaan mainiosti, mutta tällä hetkellä olen vielä melkoisen pökerryksissä kaikesta edessä olevasta uudesta, johon sopeutuminen tulee viemään aikaa.

Huomenna aloitan varsinaisesti työni kilpikonnien parissa, aamulla teemme jotain projektiin liittyviä perustehtäviä ja työn aloitan osallistumalla rannan yövartiointiin. Tänään perehdymme vielä projektiin itseensä ja tehtäviin, joita projektiin osallistumiseen kuuluu. San Joseen verrattuna rannikolla on tukahduttavan kuuma, mutta yksi asia pätee täälläkin: kaatosade.

Yritän lisätä kuvia myöhemmin, mutta aika loppuu tältä erää kesken. Jännittää, ihmetyttää, hämmästyttää, mutta puran ihmetystä rapsuttelemalla toimistolla majailevia koiranpentuja. Näillä ihmeotuksilla on hämmentävä taito saada ajatukset siirtymään äkkiä muualle. Nyt täytyy palata takaisin asuinpaikkaan. Sinne siirtyäkseni tulee käyttää taskulamppua myös keskellä päivää, sillä tien poikki kulkee joki, jonka ylitse ei ole rakennettu siltaa. Joki tulee ylittää jaloin, jolloin taskulamppua tarvitaan siihen, ettei vahingossa tule samalla astuneeksi kivikossa majailevan käärmeen päälle, joita joessa on kuuleman mukaan lukuisia.