Searching for ticos

San Josessa on satanut viime päivien ajan. Kaatamalla. Unohdin eilen sateenvarjoni ostoskeskuksen vessaan ja vaikka huomasin virheen korkeintaan kymmenen minuuttia myöhemmin, sateenvarjoa ei enää löytynyt. Onneksi lähes mikä tahansa kioski myy täällä sateenvarjoja, joten en joutunut palaamaan kotiin uitettuna koirana. Viime päivien ajan olen saanut nauttia kuukausien tauon jälkeen myös flunssasta(?!), joten Suomesta hieman naureskellen mukaan otettu nenäkannu on osoittautunut tarpeelliseksi. En edes yritä ymmärtää tätä.

Olemme nyt ensimmäisten viikkojen aikana tutustuneet elämään San Josessa ja lähialueilla. Viime viikolla vierailimme Cartagossa, joka on Costa Rican entinen pääkaupunki. Cartagon suuri kirkko, Basílica de Nuestra Señora de los Ángeles, on paikallisten vuosittainen pyhiinvaellusten kohde. Kirkon seiniä peittivät alakerrassa valtavat votiivitaulut. Suuret määrät erilaisia ruumiinosia kuvaavia votiiveja tuntuivat viittaavan siihen, että minkä ikinä syyn takia vierailijat kirkkoon saapuvatkaan, niin taustalla on usein ollut jokin terveyteen liittyvä syy. Lukemattomien pienten käsiä ja jalkoja kuvaavien riipusten rivit kiilsivät lasivitriinin takana ja tuntuivat ajatuksena melko pysäyttäviltä. Luonnollisestikaan en ottanut kirkosta ainuttakaan asiallista kuvaa.

Kulkukoiria pitelemässä sadetta Cartagon juna-asemalla.

 

 

Cartagon rauniokirkko.

 



Cartagon lisäksi kiersimme San Pedrossa yliopiston alueella ja tutustuimme kampukseen. Täällä jokaisella tiedekunnalla on yliopiston tiloissa omat kuppilansa, joista saa opiskelijaruokaa, kahvia, smoothieita ja lähes mitä tahansa leivonnaisia, joiden sokeripitoisuutta sopii arvailla vain salaisissa mielikuvissaan. Opiskelijat myös viettävät aikaansa yliopistoa ympäröivissä puistoissa ja ravintoloissa, joten kampusalue on täynnä elämää. Tämän lisäksi tiedekunnilla on omia museoita, näyttelyitä ja muita julkisia tiloja, joiden avulla yliopiston tekemää tutkimusta (ja toimintaa muutenkin) tuodaan lähemmäs kaikkia costaricalaisia.

Yliopistoa ympäröivään puistoon
oli ripustettu keinuja sinne tänne.

Kaisa olisi halunnut käydä ainakin
kolme kertaa hyönteismuseossa.

Kaupunkikierroksella tutustuimme San Joseen tarkemmin.Vierailimme merkittävimmillä maamerkeillä ja yritimme ymmärtää, missä päin kaupunkia milloinkin liikuimme. Keskityin olennaiseen ja otin muutamia tärähtäneitä kuvia puluista ja anarkistisista kaupunkiratkaisuista.

Teatro Nacional de Costa Rican edessä parveileville puluille ei ryppyillä.

MITÄÄN EN KADU.

Paikallista kirkonmiestä ärsyttänyt San Josen pormestari
pystytti John Lennonin patsaan kirkon eteen.

 









Ehdimme käydä myös jalkapallo-ottelussa, jonka lisäksi olemme kiertäneet lähialueen ravintoloita, tutustuneet muihin vapaaehtoisiin ja löysimmepä täältä myös paikallisen karaokebaarin.

Innokas fanilauma stadionin päädyssä piti huolta
suurimmasta osasta meteliä.

Iso olut on Costa Ricassa Iso Olut.

Tyypillinen tilannekuva San Josesta: Kaatosateessa bussin odottelua.

Olemme ehtineet tutustua myös Costa Rican nurjaan puoleen. Palatessamme jalkapallo-ottelusta taksilla, taksikuski kierrätti meitä huolellisesti ylimääräisiä kierroksia korttelien ympäri ja lopullinen hinta matkalle määränpäässä oli lähes kolminkertainen siitä, mitä sen olisi pitänyt olla. Taksikuskin huijaus oli aika helppo osoittaa toteen, sillä vaikka edellinenkin taksikuski oli luultavasti huijannut meitä, oli kotimatkan hinta tähänkin verrattuna kaksinkertainen. Emme suostuneet maksamaan kuskille koko hintaa ja hänen ilmeestään näki, että olimme saaneet hänet narautettua.

Niin hölmöltä kuin se tuntuukin, emme kuitenkaan varsinaisesti tienneet, mitä tilanteessa olisi pitänyt tehdä. Olimme yksin liikkeellä vieraalla alueella, kello oli melko paljon ja keinot tilanteen purkamiseen puuttuivat. Emme tienneet, mitä tapahtuu, jos olisimme vain poistuneet taksista ja antaneet kuskille ainoastaan saman rahasumman, jonka aiemmin maksoimme. Poistuimme taksista lopulta höynäytettyinä ja tuhansia coloneita köyhempinä, vaikka emme maksaneetkaan kuskille koko hintaa, joten seuraavana aamuna kihisimme raivosta. Ensi kertaa varten otamme kaikki Frazerilta poimitut badass-keinot käyttöön: taksin numero ylös, soitto taksifirman omistajalle, kuva lopullisesta summasta ja seuraavalla kerralla tarvittaessa poliisi paikalle, jos summa näyttää epäilyttävältä. Hyvänä muistutuksena itselle jatkoa varten, että aina kannattaa kysyä paikallisilta etukäteen, minkä verran taksimatkan minnekin pitäisi maksaa. Mittarin käyttäminen ei auta, jos kuski vetää samalla ummikoille pidennettyä korttelikierrosta.

Perehdytys jatkuu San Josessa vielä ensi viikon ajan. Huomenna on tarkoitus lähteä vapaaehtoisten kesken vaeltamaan ja ensi viikolla selviää viimein tarkemmat tiedot tulevasta projektista ja isäntäperheestä. Ensi viikon ajan jatkuvat myös espanjan tunnit, jotka ovat tähän mennessä olleet varsin hämmentävä kokemus. Espanjan opettaja on äärimmäisen sympaattinen persoona, mutta hänellä on suomalaiseen koululaitokseen verrattuna varsin erikoinen tapa aloittaa espanjan tunnit. Jokainen tunti alkaa yhteispiirillä, jossa pidellään toisia kädestä kiinni ja tuijotellaan toisiamme silmiin hiljaisuuden vallitessa. Tauoille poistutaan ja tauoilta palataan buddhalaisen gongimusiikin säestämänä. Hyväksyn piirit ja ihmeelliset tunnelmamusiikit, sillä opettaja on mukava ja äärimmäisen sympaattinen. En haluaisi olla paikalla näkemässä, jos joku haukkuisi hänen aloituspiiriään typeräksi. Se olisi sama kuin potkisi koiranpentua ja haukkuisi samalla perään haisuliksi. Hirveää.

Olen vihdoin onnistunut myös ystävystymään talon koiran kanssa. Talossa asuu itseasiassa kaksi koiraa, mutta Jaden kauluri päässään kulkeva äiti on melko ujo ja lymyilee usein talon takaosissa piilossa katseilta.

Jade on nimestään huolimatta poika.

Hasta luego!

Taskussa ainaki kolkyt donaa!

Terveisiä San Josesta! Pahin jetlag on alkanut vähän kerrallaan talttua ja tilapäiseen host-perheeseen on sulautunut mukaan nopeasti. Host-perheessä käy kuhina, sillä samassa talossa ja samassa pihapiirissä asuvat paitsi isäntäperhe lapsineen, myös osa isäntäperheen lapsista omien lastensa kanssa, sekä kuusi vapaaehtoista (minä, Kaisa, Salla, brittiläinen Frazer, taiwanilainen Chien sekä itävaltalainen Sophia). En ole oikeastaan vieläkään päässyt täysin perille siitä, kuinka monta ihmistä meitä täällä oikeasti on. Tämän lisäksi talossa on lähes aina kylässä ystäviä, naapureita tai sukulaisia, sekä tietysti talon koira, pieni harmaa Jade, jolla on purentavika, pompula päässä ja vaaleanpunainen kaulapanta. Jade haukkuu raivoisasti jokaiselle, joka suunnittelee käyvänsä yöllä vessassa.

Täällä on pärjännyt toistaiseksi elekielellä yllättävän pitkälle. Isäntäperhe on ollut varsin ymmärtäväinen haparoivaa lauseenmuodostusta kohtaan. Omat espanjan kielen taidot eivät nimittäin varsinaisesti vielä riitä päivittäisen kommunikaation ylläpitämiseksi. Asialle saatiin vahvistus eilen, kun ACI:n (paikallinen Maailmanvaihto, ICYE Costa Rica, toimii täällä ACI:n, eli La Asociación Cultural de Intercambio, kanssa yhteistyössä) toimistolla järjestettiin espanjan kielikokeet. Tuijotellessani espanjan opettajan edessä syvän hiljaisuuden vallitessa kuvia siitä, mitä "Roberto" tekee päivänsä aikana tai yrittäessäni kuvailla esimerkkikuvaa talosta toistamalla ytimekkäästi "...es muy, muy grande!" voin ehkä todeta kaipaavani hieman lisää harjoitusta. Vapaaehtoistyötoveri Kaisaa lainatakseni suoritukseni oli ns. floppi :D onneksi paikalliset ovat olleet hyvin mukautuvaisia puutteellisellakin kielitaidolla varustettuja kohtaan ja tsempanneet espanjan oppimista.

Ensimmäiset perehdytyspäivät ACI:n toimistolla ovat muutenkin sujuneet varsin jouhevasti. Muita vapaaehtoisia on ryhmässä noin neljäkymmentä, joista suurin osa on saksalaisia. Tämä johtuu siitä, että valtio kustantaa heille kansainvälisen vapaaehtoistyöjakson, hyvä Saksa! Valtaosa muista vapaaehtoisista tuntuisi olevan n. 18-20 -vuotiaita ja joukkoon mahtuu myös muita pohjoismaalaisia: yksi ruotsalainen, kaksi tanskalaista ja yksi islantilainen.

Jos jotain on Costa Ricasta oppinut jo muutaman päivän aikana, niin sen, että täällä syödään paljon papua ja riisiä. Toisinaan myös papua ja riisiä ja perunoita. Tai papua ja riisiä ja perunoita ja nuudeleita. Erilaisia variaatioita papusta ja riisistä kutsutaan gallo pintoksi. Gallo pinto on perinteinen costaricalainen ruoka, jota paikalliset pääasiassa syövät, myös aamupalaksi. Itse pidän gallo pintosta, mutta koska paikalliset käyttävät varsin säästeliäästi vihanneksia, olen jatkuvasti nälkäinen. Olen varma, että muut vapaaehtoiset vähitellen tunnistavat minut mukana keikkuvasta supermarketin eväskassista.

Toinen asia, jota Costa Ricassa on yrittänyt opetella, on rahan arvo. Yksi euro vastaa noin 700+ colónea. Suomalaiseen hintatasoon tottuneena ravintolat, kahvilat, ruokakaupat, bussit ym. ovat naurettavan halpoja. Mukana kulkeva rahamäärä pyörii aina kymmenissä tuhansissa, sillä kymmenen euroa on noin 7100 colónea ja rahankäyttöä on vaikea hahmottaa, sillä alle euron ostoksia kertyy päivässä paljon.

Liikumme pääasiassa paikasta toiseen busseilla, jotka tulevat ja menevät jonkin oman universaalin kaavansa mukaan, sillä missään ei lue varsinaisia aikatauluja. Bussit kuitenkin kulkevat suht usein ja kulkevat määränpäästä toiseen luotettavahkosti. Bussimatka tämän hetkisestä kodistamme ACI:n toimistolle kustantaa 275 colónea, joten busseilla liikkuessa ei varsinaisesti pääse köyhtymään. Busseissa raikaa latinalaisamerikkalainen musiikki ja kuski on usein kiinnittänyt jonkin uskonnollisen kuvan tuulilasinsa turvaksi. Iltapäivästä lähtien liikenne on varsin kaaottista, eivätkä autot turhaan pysähdy tai hidasta esimerkiksi tietä ylittävien jalankulkijoiden vuoksi. Kotimatka ruuhkabussissa voi puolestaan muodostua varsin läheiseksi kokemukseksi, jos työmatkalaisia täynnä oleva bussi jumittuu liikenneruuhkaan tai tie on poikki esimerkiksi liikenneonnettomuuden vuoksi.

Pidän Costa Ricasta jo nyt ja kaaoottisen oloinen San Josekin tuntuu päivä kerrallaan hieman kotoisammalta. Yhtä asiaa huomaan kuitenkin kaipaavani Suomesta: toimivaa vesijohtoverkkoa. Costa Ricassa ei saa laittaa vessapaperia pönttöön, joten loput voitte varmaan sitten arvata. Täällä päin maailmaa on myös parhaillaan käynnissä sadekausi, joka jatkuu toukokuulta marraskuulle asti, joten koko päivän jatkuneen sateen jäljiltä jääkylmään suihkuun päätyminen voi aiheuttaa silmäkulmassa pienen puhtaan riemun kyyneleen.

Ja nyt takaisin muiden vapaaehtoisten pariin!

Lähtö

Jotenkin ajatus Costa Ricaan lähtemisestä on tuntunut viime päiviin saakka joltain etäiseltä festaritapahtumalta, jonka lähtöaamuna yllättyy tajuamaan, ettei oikeastaan edes tiedä, mitä on menossa katsomaan ja miten sinne pääsee. Tai näin ainakin luulisin, jos olisin joskus käynyt festareilla.

Istun parhaillaan Amsterdamissa ja odottelen jatkolentoa Panama Cityyn, josta suuntaan vielä uudella lennolla San Joseen. Mielessäni aina valmistelen lähdöt ulkomaille huolella. Teen hankintoja hyvissä ajoin, suunnittelen mitä pakkaan mukaan ja sitten edellisenä iltana hinkkaan vessan kaakeleita puhtaaksi 00.04, kun lento lähtee kuudelta samana aamuna. Edeltävä viikko on ollut yhtä hulinaa. Lopetin työt, palautin graduni ja olen samalla yrittänyt pakata asuntoani sellaiseksi, että sisustusratkaisujani arvostamaton veljeni voisi muuttaa sinne. Aika on vain kadonnut jonnekin.

Pakkaaminen tuntuu olevan jotain, josta oppii vain erehdysten kautta. En jostain syystä onnistunut mahduttamaan tavaroitani rinkkaan, vaikka kuinka yritin karsia mukaan lähtevää tavaraa ja miettiä, mitä en tule tarvitsemaan. Tästä syystä valitsinkin rinkan sijaan mukaani matkalaukun, joka on asiaankuuluvasti kuorrutettu sydämillä ja I love guinea pigs -tarroilla. (Kuinka monta katu-uskottavuuspistettä tästä saa?) Nyt tässä lentokentällä istuskellessani, näen mielessäni itseni raahaamassa matkalaukkua pitkin kilometrien pituista, mutaista viidakkopolkua, kaatosateessa ja kiroan, millaisen ratkaisun teinkään. Ruhtinaallisten 2,5 tunnin yöunien jäljiltä ratkaisu tuntuu siltä, että KAIKKI on nyt pilalla. AIVAN KAIKKI. Tässä olotilassa muistin myös aamuyöllä pakanneeni käsimatkatavaroihin tiiliskiven painoisen espanjan sanakirjan, joka painaa ikävästi selkää, vaikka kuinka asettelee tavaroita paremmin. Miksi en ottanut mukaan taskusanakirjaa? KAIKKI on nyt taas pilalla. KAIKKI. PILALLA. Minkä tahansa muun vastoinkäymisen olisin vielä kestänyt, mutta tämä matkalaukku- ja sanakirja-asia on nyt jotain aivan täysin extraa.

Ehkä lentokoneessa saa vähän nukuttua.

En ole saanut vielä juurikaan tarkempia tietoja projektistani, asuinolosuhteista tai muusta, mutta luotan siihen, että asioilla on tapana järjestyä (paitsi jos on ottanut rinkan sijaan mukaan matkalaukun). Tutustuminen Costa Ricaan aloitetaan pehmeähkösti 2,5 viikon tutustumisleirillä, jonka aikana asutaan isäntäperheissä San Josessa tai sen lähettyvillä. Näiden viikkojen aikana on tarkoitus tutustua Costa Ricaan, muihin vapaaehtoisiin ja oppia vähän espanjaa. Tämän jälkeen vapaaehtoistyöntekijät siirtyvät omiin projekteihinsa. Jännittävää!

Jos lentoaikataulut pitävät paikkansa, olen Costa Ricassa tänä iltana klo 19 pintaan paikallista aikaa. Aikaero Suomen ja Costa Rican välillä on kesäaikana 9 tuntia. Siinä vaiheessa, kun saavun perille, olen siis ollut valveilla 24h muutaman tunnin yöunilla. Toivottavasti jaksan skarpata iltaan asti! :D Muussa tapauksessa lentokentälle astelee statisti jostain Resident Evilin huonommin menestyneestä jatko-osasta.

Vapaaehtoistyötoverini Kaisa ja Salla saapuivat maahan jo eilen. Mielenkiinnolla odotan, mitä seuraavat 2,5 viikkoa tuovat eteen ja varsinkin sitä, mitä tulee tapahtumaan tämän jälkeen!